Lehti joka huusi sutta

 

Kaikki varmaankin tuntevat tarun pojasta, joka huusi sutta.

 

Tämän analogian voi mielestäni vetää Saido Mohamedin ympärillä vellovaan mediamyllerrykseen ja siihen, miten median uutisointi on tapauksen yksityiskohtien paljastuessa edennyt.

 

Tässä kuussa vihreiden puoluejäsenen Saido Mohamedin sisko Ifti Mohamed tuomittiin törkeästä petoksesta. Vuodesta 2003 Iso-Britanniassa asunut tuomittu oli jättänyt ilmoittamatta muutostaan Kelalle, saaden täten perusteetonta perhe-etuutta. Kukaan meistä ei varmaankaan ole siitä eri mieltä, että tuomion saanut Mohamed on toimimattomuudessaan toiminut väärin, vaikkei hän itse oikeuden päätöksen mukaan ole tästä itse suoraa rahallista hyötyä saanutkaan.

 

Erityisen mielenkiintoiseksi tapaus muodostui kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun oikeus teki päätöksensä ja oikeudenkäyntipöytäkirjat tulivat avoimeksi. Asiakirjoista käy ilmi, kuinka tuomitun sisko, Saido Mohamed on käyttänyt siskonsa pankkikorttia, nostanut sillä rahaa ja väittää siirtäneensä rahat rahansiirtoyritysten kautta siskolleen. Väitettyjä rahansiirtoja ei kuitenkaan pystytty todistamaan. Tuomitun mukaan Mohamed olisi käyttänyt Kelalta saadut rahat opiskeluunsa.

 

Tästäkös maahanmuuttovastaisuudestaan tunnetuksi tullut verkkojulkaisu, tämä ”kansan syvien rivien äänitorvi” innostui.

 

MV-lehti on ottanut tavakseen julkaista oikeudenkäyntipöytäkirjoja maahanmuuttajataustaisten henkilöiden tuomioihin liittyvien kirjoitustensa yhteydessä – Ifti Mohamedin tuomion tapauksessa ei menetelty tälläkään kertaa toisin. Ihmisten reaktio, eikä nettikeskustelukaan osannut tällä kertaa allekirjoittanutta yllättää. Osa ihmisistä tuomitsi kirjoituksen suorilta käsin rasistiseksi vainoksi, kun taas MV-lehdelle uskolliset öyhöttäjät hurrasivat kuorossa ja taputtivat karvaisia käsiään.

 

Mielenkiintoiseksi uutisointi muuttui siinä vaiheessa, kun Helsingin Sanomat julkaisi uutisen samasta aiheesta ja nosti kissan vakavasti otettavan median kahvipöydälle.

Helsingin Sanomien oltua ensimmäinen oikea uutismedia, joka uskalsi niin sanotusti tunkea kätensä paskaan, ei mennyt kauaakaan ennenkuin muutkin kärpäset löysivät tunkiolle.

 

Julkaisu toisensa jälkeen muutkin uskaltautuivat uutisoimaan aiheesta – mutta millä kustannuksella?

 

Sitä myötä, kun osoittautui, ettei juttu olekaan uutisankka ja muut olivat asiasta jo uutisoineet, asiallisen uutisen shokki-, ja täten mainosarvokin väheni. Tämä johti viikon kuluessa siihen, että muidenkin tahojen uutisointi aiheesta alkoi sävyltään muistuttamaan hieman erästä nimeltä mainitsematonta verkkojulkaisua. Ja öyhöttäjät juhlivat keskustelustelupalstoilla: ”Tämän takia MV-lehteä tarvitaan.”

 

Syitä valtamedian reagoinnin hitaudelle – tai jopa sen puutteelle voidaan pohtia. Se, että MV-lehti julkaisi valtavaksi paisuneen jutun ensin on tälle vähintäänkin kyseenalaiselle medialle jättimäinen erävoitto. Tällä kertaa lehti huusi sutta, ja susi olikin todellinen.

Vastaa

Tuoreimmat