Aika kytätä (KUVA: VectorStock)

12 viikkoa eristyksissä muusta maailmasta, ilman telkkaria tai puhelinta. Joku käskee sinun tehdä jotain ja sinähän teet, koska päämääräsi on 30 000 tuhannen euron palkintosumma. 

Sinua seurataan 12 viikkoa vuorokauden ympäri kaikessa, mitä ikinä teetkin nukkumisesta suihkuihin. Pelottavan moni suomalainen haluaa vaan kytätä, mitä tuntemattomat ihmiset ympäri Suomea tekevät Redi – kauppakeskukseen rakennetussa asunnossa. 

Big Brother on maailmanlaajuinen konsepti, joka rantautui Suomeen vuonna 2005. BB- talossa seurataan 10-14 viikon ajan, kun toisilleen tuntemattomat ihmiset elävät toistensa kanssa ilman tietoa ulkomaailmasta, ilman puhelinta ja televisiota.

Hitto en mä siitä nauttisi, että mua käskettäisiin tekee noin tai näin.

Itse en ole seurannut Big Brotheria, kun vasta viime vuonna 2019, kun ohjelma palasi televisioon viiden vuoden tauon jälkeen. BB laitettiin tauolle 2014. Aikaisempi ohjaaja kertoi fiiliksistä vuoden 2014 Big Brotherin jälkeen.

– Olen tehnyt selväksi, etten enää tee Big Brotheria. Ne ovat toki ne kuuluisat viimeiset sanat, Kim Sainio sanoo ja nauraa.

Sainio kuvailee ohjelman tuotantoprosessia väkivaltaiseksi. Vaikka hän rakasti BB:n tekemistä, viimeisinä vuosina henkilökemiat tuotannossa olevan henkilön kanssa kävivät Sainion mukaan lähes mahdottomiksi

Onko voitonhimo niin suuri vai pakko näyttää muille, että minä pystyn siihen vai pelkkä julkisuuden haku?

Ajatuskin siitä että menisin itse tuntemattomien ihmisten kanssa 85 päiväksi taloon jossa “isoveli” antaa ohjeita, mitä tehdä ja mitä ei, saa kylmät väreet. Kuka sekopää menee sinne? No, selkeästi aika moni, sillä Big Brotherin hakujonot olivat tänä vuonna ennätyksellisen suuret.

Itse Big Brotherin katsojana olen vuosi vuodelta eniten innoissani asukkaista, jotka haluavat rikkoa tabuja ja ennakkoluuloja, mitä luulen että castingporukka myös haki. Katsoja näkee sinut niin paljaana kuin ihmisen voi nähdä.

Se ajatus pelottaa. 

Miten joku on niin rohkea, että pystyy avaamaan itsensä koko Suomelle?

Nykymaailmassa kaikki erilainen halutaan hyväksyä, mutta joukkoon mahtuu niitä katsojia, jotka haukkuvat, nälvivät ja jopa kiusaavat asukkaita BB- talossa, vaikka asukkaat ovat rohkeita ihmisiä, jotka avaavat itsensä vapaaehtoisesti maailmalle.

Isoveli valvoo 24/7 (Kuva: VectorStock)

BB – nimike on ikuinen leima otsassa.

Useampi viime vuoden asukas puhui somessa jälkikäteen saadusta kauheasta kommenttiryöpystä siitä, millainen hän ihminen on ja miksi olet tuollainen ja miksi tein BB- talossa näin. Negatiivisessa sävyssä tottakai. Typerää.

Mutta oma kantani on, että itsepähän menit koko Suomen ellei koko maailman nähtäville. Itse olet hakenut ja päättänyt mennä. Se on oman harkinnan päässä, sinä silloin tiedät, mihin ryhdyt ja tiedät olevasi BB- nimikkeellä ainakin pari seuraavaa vuotta. 

“Ihmiset ovat antaneet minulle paljon voimaa viesteillään. Olen saanut muutaman negatiivisen viestin, ja olen vastannut niihinkin. Joku kirjoitti, että olen ärsyttävä, koska loukkaannun kaikesta. Kysyin, miksi hän halusi lähettää sen viestin. Hän vastasi halunneensa vain vittuilla. Sanoin, että vittuilussa ei ole mitään järkeä. Se keskustelu loppui siihen.”  

-Tarina bb asukas 2019

Miksi ihmiset haluavat “kytätä” ?

Itse “kyttääjänä” yllätyn joka vuosi, kuinka innoissani olen sarjan alkaessa. Seurasin mielenkiinnosta twitteriä aloitusjakson aikana ja moni muukin oli samassa tilanteessa.

 Mutta miksi se on niin kivaa katsoa mitä muut puuhaa 24/7? hah, niimpä. 

Itse opin uusia näkökulmia uusilta ihmisiltä, koska pääsen niin lähelle melkein aukinaista kirjaa. Jokainen meistä on erilainen ja niin kuin aikaisemmin sanoin, BB- taloon otetaan toistensa vastakohtia, eri arvopohjalla olevia asukkaita, joka tekee katselusta mielenkiintoisen ja yllätyksellisen. Yllätyksellinen on ehkä oikea sana.

Asukkaat antavat itsestään kaikkensa ja haluavat osoittaa Suomen kansalle, että he pystyvät asumaan tuntemattomien kanssa 12 viikkoa.

Ihmiset ovat niin paljaana loppujen lopuksi kun mikään ei heitä sensuroi 12 viikon aikana.

Ronja Eerola

Big Brotherin raunioilla, palaako sarja enään koskaan? 2015

BB-Tarina negatiiviset kommentit 2019