Idols-kilpailussa ovet kansan tietoisuuteen auki potkaissut Anni Lahe: “Perästä kuuluu!”

 

Marraskuu palkitsee ihmisiä harvinaisella aurinkoisella päivällä. Iltapäivä Töölössä etenee normaaliin malliin, ja iltapäivän ruuhka on alkamassa ihmisten kiirehtiessä koteihinsa.  1900-luvun alkupuolella rakennettu kerrostalo siintää kadun päässä. Summeri pärisee ja ovi aukeaa. Täällä asuu Anni Lahe.

 

Biisit syntyvät kotistudiossa.

 

Idols-kilpailun koelauluissa potin räjäyttänyt 25-vuotias Anni Lahe putosi kilpailusta muutama viikko takaperin juuri ennen livelähetyksiä. Laulaja-lauluntekijä Anni ihastutti kilpailussa intensiivisellä esiintymisellään sekä omilla kappaleillaan. Hän oli ja on niin sanotusti valmis paketti. Ehkäpä juuri siksi putoaminen aivan ennen loppukahinoita ei naista paljon harmita.

 

 

– Musta tuntuu, että mä sain siltä kilpailulta kaiken, mitä lähdin hakemaan. Ennen ajattelin, että en ikinä lähde tommoseen formaattiin. Tuntuu, että siitä syntyy liikaa ihmisille jonkinlainen väärä kuva tai mielipide. Mutta kun näin, että formaattia oli uudistettu ja Antti Tuisku tuomaristossa, niin tiesin, että ihmiset kattoo sitä aivan varmasti. Silloin mä päätin, että nyt tai ei koskaan haen ihan kylmän viileesti ja itsevarmana mukaan. Kävi miten kävi, Anni muistelee.

 

 

– Mä en hetkeäkään kadu sitä päätöstä. Tuotantoporukka oli aivan upea. Ihania, inhimillisiä ihmisiä, jotka näytti musta ne parhaat puolet ja haippas mua. Mun käsitys Idols-formaatista on muuttunut alkuajoista ihan huikeella tavalla.

 

 

Ennen putoamistaan kilpailusta Anni esitti Maija Vilkkumaan Satumaa-tangon tuottajakaksikko KOIn versiona. Tuomaristo kehui esitystä yllättävyydestään. Kuitenkin tästä Annin tie vei kotiin.

 

 

Idolsin ensimmäisessä live-lähetyksessä laulettiin Tuiskun biisejä. Anni istui yleisössä katsomassa kilpailutovereitaan leuka lattiassa.

 

 

– Mietin, että missä vaiheessa näistä on koulittu tällaisia esiintyjiä! Monen esityksen kohdalla pohdin, että olisiko kaikki koreot tulleet aivan luonnostaan… Ja vielä, että mitä mä olisin vetänyt tuolla! nainen naurahtaa.

 

 

“Välillä on ihan ookoo olla paska”

 

 

Onnistumisia Annilla on plakkarissa kilpailusta enemmän kuin erityisen haastavia tai ikäviä hetkiä.

 

 

– Haastattelut kameran edessä oli alkuun haastavia, kun en ollut yhtään tottunut. Mutta kyllä sekin siitä luonnistui, kun alkoi tuntea haastattelijaa. Lisäksi Kartanossa koin haastavaksi sen, kun en saanut itse päättää ensimmäisen ja toisen vaiheen biisejä. Vaikka kuinka koitin näyttää itseni, niin se ei vaan onnistunut niissä biiseissä. Onnistumisen hetkiä oli kuitenkin tosi paljon. Esiintyessä olin mielestäni parhaimmillani.

 

 

Kartano-viikon päätteeksi Anni sai tuomaristolta herätyksen. Jatkopaikka varmistui, mutta kovan palautteen kera. Miltä ylimieliseksi mieltäminen tuntui?

 

 

– Se oli viimeinen asia, jota osasin odottaa siinä hetkessä. Tunsin kyllä piston rinnassa. Se pudotti mut pilvistä aivan heti, koska se on viimeinen asia, mitä mä haluan. Kaikki mun läheiset ystävät ja perhe kyllä tietää, että en ole ylimielinen. Suomessa vaan herkästi se liian vahva itseluottamus mielletään ylimielisyydeksi. On ollut yllättävää, kuinka vahvaa se reagointi on ollut katsojissakin. Somessa saan edelleen viestiä jengin omalla nimellä, että mitä sä akka luulet itestäs. Musta on hienoa, että Antti kommentoi asiasta silloin, koska se oli semmoinen korkea aika opetella vastaanottamaan kritiikkiä.

 

 

Aina Annin itseluottamus ei kuitenkaan ole ollut ylimmillään. Vuosia hartioita painoi riittämättömyydenkin tunne.

 

 

– Ennen tein biisejä ikään kuin itselleni, terapiamuotona. Ajattelin, että ei nämä ole tarpeeksi hyviä. Päällisin kela oli, että ketään ei kiinnosta. Mutta pikkuhiljaa paranin tarinan kertomisessa… Aloin tajuamaan kaupallisemmankin musan päälle ja siitä, mikä herättää ihmisten mielenkiinnon. Sitten aloin vetää biisejä kaikenlaisissa kissanristiäisissä, ja jengi sanoi, et tiedätsä Anni että nää biisit on ihan vitun hyviä. Siitä hyvästä palautteesta sain sellaisen itsevarmuusbuustin. Kun hengittää ja rakastaa musaa niin paljon, niin janoaa tuollaista palautetta vaan lisää. Tietysti on ihan normaalia, että jokaiselle artistille tulee sellaisia aaltoja ja fiiliksiä, että on ihan paska. Mutta se on okei välillä tuntea noin. Välillä on ihan ookoo olla paska, Anni päättää ja nauramme makeasti.

 

 

Voimaa musiikkitunnin paljastumisesta

 

 

Annin matka musiikin parissa alkoi varsin nuorena. Muistot ensimmäisistä kokemuksista ovat hataria.

 

 

– Oon tyyliin rämpytellyt faijan kitaraa alkuun, kunnes faija vei mut tyypille, joka opetti sointujen alkeita. Muistan olleeni pienenä tosi ujo, mä siis ihan pelkäsin ihmisiä. Seiskaluokalla tapahtui musan suhteen yks tärkeä juttu. Me äänitettiin kaikki Truly Madly Deeply -biisi siten, että yksi oli aina se soolo ja muut taustalaulajia. Maikka sitten päätti soittaa koko luokalle mun vedon. Siinä vaiheessa, kun kuulin mun oman äänen niistä kajareista, mä vajosin pulpettiin, valahdin punaiseksi ja rupesin itkemään. I was exposed! Jälkeen päin mä olin todella kiitollinen mun maikalle, että se teki noin, koska siitä mä sain voimaa.

 

Kitaran soiton Anni aloitti varsin nuorella iällä isänsä vanhalla kitaralla.

 

Anni katsahtaa alas käteensä ja kertoo tatuointinsa tarinan.

 

 

– Siks mulla lukee kädessä Fearless, koska se muistuttaa mua siitä, että pitää uskaltaa hypätä.

 

 

Ensimmäisen biisinsä Anni kirjoitti vain 11-vuotiaana. Kun englannin kielen taito parani, hän alkoi kirjoittaa englanniksi.

 

 

– Mä kirjoitin tosi pitkään biisejä englanniksi. Itse asiassa 21-vuotiaaksi. Sitten ihmiset alkoi haastamaan, että oonko koskaan aatellut kirjoittaa suomeksi. Alkuun ajattelin, että pystyn kirjoittaa paljon paremmin englanniksi, kun ajattelenkin niin paljon sillä kielellä. Mutta sitten alettiin vuonna 2015 tehdä musiikkia mun vanhan Sibis-luokkakaverin kanssa ja mä tiesin heti, että se musa tehdään suomeksi. Koin sen hauskana haasteena, koska suomen kieli on niin semmoista kapulaista kieltä. On vaativaa kirjoittaa tekstiä, ettei siitä tule helposti iskelmää, ettei siitä tule semmoista biisiä, joka on kirjoitettu rakkaudesta Katri Helenalle.

 

 

– Nyt oon kuitenkin parin vuoden aikana löytänyt sen oman touchin siihen juttuun. Sen mun äänen.

 

 

Kaupallisestakin näkökulmasta valinta on viisas. Suomenkielinen musiikki vetää kotimaisilla markkinoilla paremmin.

 

 

Luvassa samaistuttavaa tyttöpoppia freesillä soundilla

 

 

Anniin ovat vaikuttaneet vahvasti amerikkalaiset naislaulajat. Esimerkeiksi hän listaa Avril Lavignen ja Taylor Swiftin, joiden kumpaisenkin julisteet koristavat hänen asuntonsa seiniä.

 

 

– Muistan, kun olin jotain 12-vuotias ja luukutin Avrilia ja kelasin, et I wanna be just like her! Sanoin äidille, et tietsä sen tunteen, kun kuulet jotain niin hyvää musiikkia ja sä vaan pakahdut onnesta.  Oon myös aina fiilistellyt ihan sikana kantripoppia. Koulussa tyypit sano, et Anni sä olet niin nolo siitä musiikista, jota mä kuuntelin. Se tuntu kuitenkin musta hyvältä, koska musta on ihana olla erilainen ku muut.

 

 

Kun puhe kääntyy Annin omaan musiikkiin, siristää Anni silmiään ja pohtii pitkällisesti.

 

 

– Se on suurta. Se koskettaa, se vihastuttaa, se herättää tunteita. Mahtipontista pop-musiikkia, miten se sanotaan… Haluan rantauttaa Suomeen semmosta musiikkia omilta idoleilta, mitä ei oo ikinä vielä tehty. Että someday Anni Lahe tuo tyttöpopin raikkaana tuulahduksena tänne.

 

 

– Siihen voi kaikki samaistua. Soundipohjalta se on semmoista, mikä Suomessa on aina puuttunut. Ollaan nyt studiossa mietitty, että miten saataisiin sitä soundia aikaiseksi, että se ei kuulostaisi niin helvetin suomalaiselta. Yksinkertaisilla ratkaisuillakin voi saada aikaiseksi jotain todella freesiä.

 

 

Haaveiden kliimaksina Ruisrockin legendaarinen rantalava

 

Anni astelee vuoteen 2018 päättäväisenä.

 

Idolsin myötä kiinnostus kautta linjan on herännyt vahvana. Vaikka Anni voi laskea kahden käden sormilla keikkakokemuksensa – siis ne, joista sai ihan rahaakin – ei hän sano enää vastaan keikkapyynnöille.

 

 

– Vähäinen keikkakokemus johtuu ihan siitä, että en ole uskaltanut. Mutta nyt olen päättänyt, että menen oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Se on pelottavaa, mutta valmennan itseäni siihen koko ajan. Mä haluan näyttää itselleni ja muille, että pystyn siihen.

 

 

Keväällä allekirjoitettu Idolsin sopimus sitoo Annia vuoden ajan. Ensi vuodelta nainen odottaa kuitenkin suuria.

 

 

– Mä sovin jatkuvasti studio-sessareita ja teen täysillä biisejä. Ihmiset lähettää paljon viestejä sydän syrjällään, että milloin sitä musaa tulee ulos. En voi käsittää, miten ihanaa tää on. Perästä kuuluu!

 

 

Viisi vuotta on pitkä aika, mutta missä siintävät haaveet moiselle ajanjaksolle? Kysymys saa Annin pyörimään levottomasti tuolillaan.

 

 

– En tiiä, tää on varmaan ihan toiveajattelua… Mutta jos mut ihan oikeasti nähdään viiden vuoden sisällä Ruisrockin rantalavalla.. Jos mä siellä saan esiintyä, niin sit on hommat isoillaan. Hashtag etenee! Anni naurahtaa.

 

 

Ah, kesä ja Ruisrockin rantalava. Siinä unelmaa kerrakseen! Annin draivia kuunnellessa unelman realisoitumiseen on kuitenkin helppo uskoa.

 

 

Joten #annilahe ja #etenee. Make it trend!

 

 

Teksti ja kuvat: Riikka Möhkölä

 

Vastaa

Tuoreimmat