Hullussa haipissa oleva Cledos Tavastialla 4. joulukuuta räppäri Denzel Curryn lämmittelijänä

 

18-vuotias “ei-räppäri” Cledos julkaisi hiljattain debyytti-EP:nsä Alo. Vajaa puoli vuotta sitten julkaistu omakustanne Töis on ylittänyt miljoonan streamin rajan ja biisin musiikkivideota on katsottu Youtubessa yli 700 000 kertaa. Maanantaina 4. joulukuuta Cledos lämmittelee Tavastialla amerikkalaisräppäri Denzel Currya.

 

Kuva: Nelli Kenttä/YleX

 

Itähelsinkiläinen lukiolainen on lyhyen uransa aikana kerryttänyt jo varsin mairittelevaakin keikkakokemusta. JVG:n levy-yhtiöön PME:hen sainattu Cledos esiintyi JVG:n kanssa parillakin isolla kesäkeikalla.

 

Blockfestissa Ratinan stadionilla Jaren ja Villegallen kanssa lavalle ilman paitaa pomppinut tekee hullujakin juttuja päihteettömänä.

 

– Haluan muuttaa ihmisten kuvaa siitä, että kaikki artistit käyttävät jotain päihteitä, Cledos kertoo YleX:lle.

 

Taekwondoa, parkouria ja telinevoimisteluakin harrastanut mies ei ole koskaan kokeillut mitään päihteitä ja pyrkii pitämään asian jatkossakin niin.

 

Cledos ei miellä itseään musiikkiartistiksi tai edes räppäriksi. Itseilmaisu monin eri tavoin kuten musiikin, tyylin ja videoiden kautta on hänelle tärkeää. Töis-musiikkivideon hän ohjasi yhdessä Töis Crewn Aaron Siraisen kanssa.

 

Varaslähtö Suomi 100 -bileisiin Tavastialla

 

4. joulukuuta Helsingin Tavastia-klubille saapuu yhdysvaltalainen rap-artisti Denzel Curry. 22-vuotias floridalaislähtöinen räppäri kritisoi lyriikaassaan yhteiskuntaa hip hop -perinteitä kunnioittaen.

 

Denzel Currylta on ilmestynyt kaksi kokopitkää studioalbumia: Nostalgic 64 ja Imperial.

 

Cledos lämmittelee yhdysvaltalaisartistia. Liput tapahtumaan myy Tiketti.

 

Lähteet: YleX, Rumba

 

 

Vastaa

Tuoreimmat