Aurinkoisen pakkaspäivän ulkojäillä ei ruuhkaa

Tomi Kuusimäki Herttoniemen ulkojäillä.

Viima kiristää kasvoilla pakkasen purressa poskipäistä. Sormenpäät kipristyvät hanskoissa, hengitys höyryää kohti sinistä taivasta ja lumikiteet ovat jäätyneet kivenkoviksi kaukalon sinisen laidan päälle.

 

Herttoniemen liikuntapuiston ulkojääkaukalossa ei ole ruuhkaa.

 

Iltapäivän viimeisissä auringonsäteissä kylpevällä kentällä pelailee vain kolme opiskelijaa.

 

Oranssitakkinen Arthur Thelman Sipoosta vetää pipoa syvemmälle päähän ennen kuin virittää mailan taakseen – lämäri pamahtaa tolppaan ja kimpoaa kaukalon taakse lumihankeen. Liiketaloutta opiskeleva Alexander Bannatyne naurahtaa vieressä ja neppaa kiekon näppärästi maaliin.

 

Kaukalon toisessa päässä luistelee 27-vuotias Tomi Kuusimäki.

 

– En mä vesisateessa lähde, Kuusimäki naurahtaa.

 

Kovaan pakkaseen voi varustautua lisäämällä vaatetusta ja pysymällä liikkeessä, mutta vesisade pilaa Kuusimäen mielestä luonnonjään.

 

Thelman, 23, on Kuusimäen kanssa samoilla linjoilla pakkasen kanssa.

 

– Enemmän vain vaatetta päälle, niin kyllä tarkenee.

 

Liikuntakeskuksen jäät kiiltelevät kauniisti tyhjinä ja käyttämättöminä. Alueen ympäristössä koululaisia kävelee jatkuvasti vastaan, mutta liikuntapuiston ladut, kaukalo ja jäädytetty kenttä suorastaan loistavat tyhjyyttään. Lumitykki linkoaa kentän laidalla lisää lunta lyhyelle ladulle, jolla ei näytä olevan -9 asteen pakkasessa käyttäjiä.

 

– Koen erittäin tärkeäksi, että lähellä on liikuntamahdollisuuksia ja -paikkoja, Kuusimäki toteaa.

 

Liikunnallinen hortonomiopiskelija kertoo omaavansa jääkiekkotaustan junioreista, mutta matkan varrella kiekkomailat ovat vaihtuneet nappulakenkiin ja kaveriporukan kanssa käytyihin futismatseihin.

 

– Mä käyn kerran viikossa ulkojäillä.

 

Tänään Kuusimäki on kuitenkin ensimmäistä kertaa Herttoniemen ulkojäillä. Bauer pysyy hyvin hanskoissa ja kiekko löytää tiensä laukaus toisensa jälkeen maaliin.

 

Myös Thelman ja Bannatyne ovat löytäneet Herttoniemen kaukalon ensimmäistä kertaa. Mustat kiekot ovat uudennäköiset. Tarratkin ovat unohtuneet kiinni, ja valmistajan logon pystyy lukemaan jo kaukaa.

 

– Mä kävin useammin luistelemassa ennen opiskelujen aloittamista, Thelman kertoo kaukalon laidalla.

 

Ammattikorkeakoulussa logistiikkaa opiskeleva Thelman mainitsee kiekon sijaan pelaavansa useammin salibandya. Päivät kuluvat opiskelujen parissa ja illat vierähtävät nopeasti kolmosdivarijengin treeneissä.

 

Kaukaloa ympäröivää korkeaa verkkoaitaa katsellessa tulee vääjäämättä mieleen, kuinka pelailua halutaan nykyään rajoittaa Suomessa. Jääkiekkomenestystä pitäisi tulla, lapset ja nuoret eivät saisi olla ylipainoisia vetelyksiä, mutta missään ei saa pelata. Eikä ongelma ole pelkästään jääkiekon.

 

Herttoniemessä asia on ratkaistu jäädyttämällä tavallisille luistelijoille iso kenttä ja aitaamalla kiekkokaukalo. Aita on varmasti ollut syytä pystyttää myös pelkästään turvallisuussyistä: kiekkokaukalon laitoja ei kierrä pleksi, vaan kiekot viuhuvat laidan yli, osuvat aitaan ja lässähtävät lumihankeen.

 

Thelmanin luistimenpotkut piirtyvät terävästi jäähän tämän lämätessä keskiviivalta.

 

Tällä kertaa kiekko löytää tiensä maaliin.

 

Vastaa

Tuoreimmat